Alavalikko

Ryhtyisikö Helkama tekemään polkupyöriä perheille?

Osta käytettynä Helkaman laatikkopyörä, 490 euroa

Laatikkopyöristä kirjoitteluni on ollut melkoisen Hollanti- ja Tanska-keskeistä, mutta tavarapyörien hintoja käsittelevän postaukseni kommenteissa myös kotimaisen Helkaman teollisuuspyörät saivat asiaankuuluvasti huomiota.

Helkama tekee Suomessa teollisuudelle polkupyöriä ja potkulautoja, joilla suurissa tehdashalleissa saadaan ihmiset ja tavara liikkumaan. Pyörät ovat rumia kuin petolinnun peräpuoli, mutta teknisesti niistä ei olisi kovin vaikeaa tehdä perheenkuljetuspelejä: Istuimet, turvavyöt, pressu suojaamaan sateelta. Kaiken tämän voi tehdä itsekin, jos vain saha ja neula pysyvät kädessä.

Lauri oli kysellyt Helkamalta (kiitos), ja tuollaisen Trans 2000-laatikkopyörän saisi kotiin kuljetettuna 1400–1500 euron hintaan. Samoissa hintaluokissa ollaan siis kuin uuden Christianian tai Bakfiets.nl:n hankinnassa.

Hyvä puoli on, että noita Helkaman laatikkopyöriä saa Suomestakin käytettynä. Ruskeasuolla oli ainakin vielä eilen jäljellä yksi 490 euron laatikkopyörä.

Nykyisellään tuo kotimainen laatikkopyörä ei ole vielä kovin houkutteleva, lähinnä tuo trukkimainen muotoilu tuntuu karkottavalta. Asiat varmasti hoituisivat, mutta se ei olisi samalla tavalla kivaa kuin tyylikkäämmällä eurooppalaispyörällä.

Helkamalla olisi varmasti kuitenkin osaamista. Se tekee tyylikkäitä klassikkopyöriä Oivaa ja Ainoa sekä nuorison supersuosittua trendipyörää Jopoa, sillä on kokemusta tavarankuljetuspyörien tekemisestä teollisuuden tarpeisiin ja yritys on lähtenyt rohkeasti mukaan sähköpolkupyöräbisnekseen. Esimerkiksi Postin käyttämä sähköavusteinen rahti-jopo olisi hyvä pohja lähteä kehittelemään kaupunkilaislapsiperheen arjen kuormajuhtaa. Eikä niiden eurooppalaisten laatikkopyörienkään malleissa mitään suojattua ole, hyvät ideat voisi röyhkeästi vain kopioida kotimaiseen tuotantoon.

(Postinkuljetusjoposta nyysin kuvan Yleltä, jolla sitä käytettiin kuvituksena juttuun sähköpyörien yleistymisestä työkäytössä.)

, , , , ,

No comments yet.

Vastaa

Siirry työkalupalkkiin
Read more:
Kuvankaappaus 2012-3-4 kello 17.28.47
Video: Talvipyöräilyä tavarapyörillä

Pitkä akseliväli ja matala painopiste tekevät Bakfietsistä vakaan talvikulkineen. Kolmipyöräinen Nihola on vielä vakaampi.

Close