Alavalikko

Kolumni: Pyöräilijän kasvatusoppi

Maaliskuun alussa vaihdoimme vaimon kanssa paikkoja. Hän meni töihin tienaamaan ruokarahoja, ja minä jäin kotiin hoitamaan lasta.

Kolmantena vanhempainvapaa-aamuna pakkanen laski alle kymmeneen asteeseen. Aamupuuron ja leikkien jälkeen puin pojalle talviulkoiluvaatteet, nostin hänet turvakaukalossa polkupyörämme kyytiin ja lähdin ajelulle.

Heti lapsen synnyttyä ostimme hollantilaisen perhe- eli lastenkuljetuspyörän, bakfietsin. Sitä sanotaan myös laatikkopyöräksi, koska kuljettajan edessä on suuri, vanerista tehty laatikko.

Laatikkoon mahtuu enemmän lapsia ja ruokaostoksia kuin kotitalomme pieneen hissiin.

Hankimme perhepyörän nimenomaan kulkupeliksi. Auton omistaminen kivikaupungissa tuntui vaivalloiselta ja kalliilta tavalta liikkua. Julkisten kulkuneuvojen käyttäjänä olisin jäänyt aikataulujen ja valmiiksi valittujen reittien vangiksi.

Nyt poljin tuoreena koti-isänä pitkin tyhjiä lähiökatuja ja kevyt kevätpakkanen puri poskipäitä. Poika makasi turvakaukalossa, suojassa viimalta kuomun alla, ja näytti tyytyväiseltä. Kuomun muoviseen ikkunaan kasvoi hiljalleen pieni kuurankukka.

Ihmiset kääntyivät katsomaan rauhallista menoamme ja hymyilivät.
Ei tämä ole kulkuneuvo, mietin. Tämä on kasvatusmetodi. Kun vaimo tuli illalla kotiin, päätin kertoa päivän mittaan täydelliseksi kehittämästäni kasvatusopista.

”Laatikkopyörän kyydissä kasvaa parempia ihmisiä”, sanoin.
”Mm-hm”, sanoi vaimo ja alkoi järjestellä keittiötä, jossa pyöräretken retkievästarpeet olivat vielä hujan hajan.

”Ensinnäkin, pyörämatkoilla lapset oppivat kaupunkilaisiksi”, aloitin.

Autolla ja julkisilla kulkiessa kaupunki koostuu lähtö- ja saapumispisteistä, selitin. Metroa käyttävälle kaupunki on vain asemanseutuja, pyörän kyydissä kasvaneelle eheitä kokonaisuuksia.

”Toiseksi, pyörän kyydissä kasvaa rohkeampia, tarkkaavaisempia ja avoimempia lapsia”, jatkoin.

Autoissa ihminen on eristyksissä panssarikuoressa. Takapenkille ei kuule lintujen laulua eikä sekakäyttäjän urputusta.

Pyörän kyydissä sen sijaan elämän äänet ja sankarit tulevat turvallisen välimatkan päästä tutuiksi.

Pyöräilijä on liikenteessä usein pienempänä isompien seassa, mikä opettaa rohkeutta. Vanhemman esimerkki opettaa lasta myös tarkkailemaan ympäristöään.

”Kolmanneksi, laatikkopyörämatkat ovat yhdessä vietettyä laatuaikaa.”

Pyörämme kyydissä lapsi matkustaa edessä, koko ajan keskusteluetäisyydellä ja näkyvissä. Lapselle voi osoittaa kiinnostavia asioita ja hänen kanssaan voi jutella koko ajan.

”Neljänneksi, laatikkopyörän kyydissä maailma näyttää enimmäkseen mukavalta paikalta.”

Perhepyörät ovat sen verran harvinaisia, että ne herättävät paljon huomiota – ja lähes pelkästään hyväntuulisuutta. Moottoripyörämiehet ja rollaattorimummot vilkuttavat yhtälailla. Ja joka reissulla ohitamme lapsen, joka kysyy kovaan ääneen vanhemmiltaan, miksei heillä ole samanlaista polkupyörää.

Laatikon kyydissä matkustava istuu pyörän etuosassa kuin valtaistuimella kaikkien niiden hymyjen ja kadehtivien kommenttien kohteena.

”Pyöräillessä lapsen itsetunto paranee ja taidot karttuvat”, päätin luentoni.

”Jaaha”, sanoi vaimo, joka ripusti nyt aamusta asti koneessa odottanutta pyykkiä kuivumaan.

”Ja mitäs poika teki, kun sinä poljit ja kehittelit tätä kasvatusoppiasi?”

”Nukkui koko matkan, niin kuin pyörän kyydissä aina.”

Kolumni on julkaistu Vauva-lehdessä 5/2011.

, , , , , ,

No comments yet.

Vastaa

Siirry työkalupalkkiin
Read more:
IMG_0044
Testissä: Spectra-lastenkuljetusvaunu

Prismoissa ja fillarikaupoissa myytävä Spektran lastenkuljetusvaunu ei ole aivan kelvoton, mutta halpa hinta näkyy kyllä yksityiskohdissa.

Close