Alavalikko

Oodi polkupyörän peräkärrylle

Kirjoittaja vuonna 2010, viikko lasketun ajan jälkeen. Lapsen kuljetusratkaisu alkaa käydä tukalaksi.

Kirjoittaja vuonna 2010, viikko lasketun ajan jälkeen. Lapsen kuljetusratkaisu alkaa käydä tukalaksi.

Sanotaan että elämä ei ole entisellään lapsen syntymän jälkeen. Kahden kuukauden kieltämättä lyhyellä kokemuksella voin kuitenkin sanoa, että toisen lapsen syntymä ei sen sijaan muuta elämää kovinkaan paljoa. Kaikkea – kaaosta, kakkaa, kikatusta – on enemmän kuin ennen, mutta pienten lasten kasvattaminen on lopulta vähän kuin lenkkeilyä. Harjoituksen kautta saa enemmän aikaiseksi vähemmällä hiellä.

Kuulostaa auvoiselta, mutta vain koska puhun soopaa.

Yhdessä asiassa toisen lapsen syntymä nyrjäyttää arjen raiteiltaan aivan kokonaan. Uusi, vähemmän uljas elämä konkretisoitui kohdallani kun kävelin ensimmäistä kertaa kaksi kilometriä päiväkodista kotiin työntäen yhdellä kädellä lastenvaunuja ja pitäen toisella kädellä kiinni harteilla istuvasta isoveljestä.

Pyörä, turvaistuin ja reilun viiden minuutin tarhamatka oli kaihoisa muisto vain. Kotona olo oli hikinen ja tuupertunut. Lapset huusivat kuorossa. Vaunuihin sittemmin hankittu seisomalauta on ihan kiva, mutta vaunuilu käy edelleen lihaskuntoharjoituksesta.

Pyöräily on halpaa, terveellistä ja ekologista. Minusta myös hauskaa. Arjen kannalta olennaisinta on kuitenkin se, että pyöräily on kaupungissa liikkumismuotona tutkitusti nopein. Ei kävelyä kotoa pysäkille ja pysäkiltä töihin, ei vaihtoja, ei ruuhkia, ei parkkipaikan etsimistä, ei loputonta rahanmenoa vaan tehokasta liikennettä suoraan ja sujuvasti.

Heti kun lapsi oppii istumaan, lapsen voi laittaa turvaistuimeen. Jos lapsia tai tavaraa on enemmän, pitää keksiä jotain muuta.

Moni on päätynyt tavarafillariin. Mutta jos viet lapset tavarafillarilla tarhaan, jatkat myös tavarafillarilla töihin. Se on vähän kuin työntelisi tyhjiä rattaita kaupungilla: aavistuksen raskasta ja hassua.

Peräkärryn sen sijaan voi jättää päiväksi päiväkodin vaunuvarastoon ja jatkaa töihin yhtä kevyesti kuin ennenkin. Sama juttu jos lähdet kotoa ilman lapsia. Ylimääräistä kuljetuskapasiteettia on vain silloin, kun sitä tarvitsee.

Vanhempi lapseni viihtyy peräkärryn kyydissä niin hyvin, että suostuu jättämään Muumitkin kesken kun kyyti kutsuu. Nuorempi ei vielä istu, joten kärryilyn koko potentiaali antaa odottaa.

Peräkärryn hankintaa harkitseva tuskailee usein sen kanssa, että kärry ei mahdu suojaan ja turvaan talon pyörävarastoon. Voin lohduttaa, että ei mahdu spora-helsingin alueella juuri kenelläkään muullakaan. Kärry kestää yllättävän hyvin sadetta ja kunnon vaijeri tai kettinki antaa kohtuullisen turvan varkaita vastaan. Ymmärtääkseni pöllittyjen peräkärryjen pimeät jälkimarkkinat ovat olemattomat. Käyttämäni kärry seisoo Helsingin kantakaupungissa avoimella sisäpihalla.

Mikään täydellinen ratkaisu peräkärry ei ole. En hankkisi peräkärryä vain yhden lapsen kuljettamista varten. Turvaistuin on kätevämpi ja kevyempi polkea. Sen sijaan tilanne muuttuu, jos kärryllä kuljetetaan lapsen lisäksi päivittäiset ostokset. Eri kärryt muuntuvat myös vaihtelevasti vakiovarusteilla tai erikseen hankittavilla lisäosilla esimerkiksi työntö-, juoksu tai jopa hiihtorattaiksi.

Tulevaa käyttöä kannattaakin miettiä huolella itselle sopivinta kärryä valitessa. Monet peräkärryt kun ovat niin kätevän pieniä, että tavaratilaa ei sitten olekaan. Isoimpiin peräkärryihin taas mahtuu kahden lapsen lisäksi myös useampi kassi ostoksia, mutta ne eivät ehkä mahdu enää työntörattaiksi muutettuna bussin kyytiin.

Lapsia ja tavaraa voi kuljettaa monella tavalla. Meidän perheessä, kivijalkakaupungissa, peräkärry on kätevin tapa liikkua ja hoitaa kuljetustarpeet. Autosta olisi meille lähinnä vaivaa. Kaupunkilaisessa elämänmuodossa lähes jokainen lapsiperhekin pärjää mainiosti ilman autoa tinkimättä mistään.

Kirjoittaja testaa tänä kesänä Tavarafillarille eri peräkärrymalleja.

, , ,

No comments yet.

Vastaa

Siirry työkalupalkkiin
Read more:
Photo cc by Mark Stosberg.
Viisi syytä hankkia tavarafillari (eikä autoa)

Tavarafillari on tyylikäs, helppo, turvallinen ja seksikäs. Muun muassa.

Close