Alavalikko

Kiinassa perheen kanssa pyöräilevä ulkomaalainen on etusivun uutinen

Siippa tapailee pyörää ensimmäistä kertaa heti kaupanteon jälkeen pyörävajan pihassa. Kyydissä myös sittemmin kuuluisaksi tullut jälkikasvu.

Siippa tapailee pyörää ensimmäistä kertaa heti kaupanteon jälkeen pyörävajan pihassa. Kyydissä myös sittemmin kuuluisaksi tullut jälkikasvu.

Asuin hiljattain kaksi vuotta Kiinassa postdoc-pestiään puurtavan siipan ja kahden päiväkoti-ikäisen pirpanan kanssa. Maan pyöräilyolosuhteet vaihtelivat paljon provinssista ja kaupungista toiseen: esimerkiksi läheisen Shanghain keskustassa en muista nähneeni ainuttakaan pyörätietä tai -kaistaa, mutta kotikaupungissamme Nanjingissa kaikilla vähänkin isommilla teillä oli molemmin puolin leveät, yksisuuntaiset, rauta-aidoilla auto- ja jalankulkualueista erotetut kaistat pyörille ja skoottereille.

Kun kaupungista ei juuri korkeuserojakaan löydy, oli parin kilometrin mittaisen päiväkotimatkan kulkuneuvoksi luontevaa valita polkupyörä – fillariperäkärryssähän samaiset ipanat kulkivat päiväkotiin Helsingissäkin. Polkupyörän peräkärryjä ei Nanjingissa kuitenkaan näkynyt missään, sitä paitsi olimme pihejä ja kulttuurivaihtoon hurahtaneina etsimme mahdollisimman kiinalaista vaihtoehtoa.

Peräkärryjen sijaan kaikkialla Kiinassa näkyikin nuhjuisia, jykeviä kolmipyöräisiä kuormapyöriä uutterien kiinalaispappojen ja -mummojen alla. Siippa löysi sattumalta erään sivukujan hämärästä nurkasta juuri sellaisia sotkimia kauppaavan pajan, mikä olikin onnekasta, sillä muulla tavalla rotiskoa ei olisikaan todennäköisesti saanut hommattua: yliopistokontakteilta oli aivan turha kysyä vinkkejä niin epätrendikkään ja halvan kulkuneuvon hankkimiseen. Miehen pomo oli itse asiassa jo aiemmin kieltänyt kollegoja kertomasta meille ulkomaalaisille mistä löytäisimme käytettyjä polkupyöriä, sillä meidän ei pitäisi joutua näkemään kaupungista niin siloittelematonta puolta.

Kun olimme jo alusta asti ilmoittaneet ettemme aio hankkia autoa ja asuntokin oli tarkoituksella valittu miljoonakaupungin ydinkeskustasta ihanteellisten julkisten yhteyksien ääreltä, yrittivät puolison työkaverit lempeästi ohjata meitä epäilyttävien polkupyörien parista kunnon kansan skoottereiden päälle, mikä meistä oli kuitenkin käsittämättömän pöhkö ajatus. Miksi kukaan haluaisi parin kilometrin työ- ja päiväkotimatkoja varten paljon kalliimman vempeleen, jonka avulla ei saa yhtään liikuntaa, jonka parkkeeraus yleensä maksaa, jota pitää tankata tai vähintään ladata sähkötöpselissä joka yö ja joka pitää vielä rekisteröidäkin ei-nominaalista maksua vastaan? Tietenkin me hankimme kuormapyörän!

Lastissa vain mielikuvitus rajana

Kuormapyöräkauppiaan nurkka syyssateiden iskettyä; olimme juuri siellä korjauttamassa jotain pikkuvikaa ja jäimme katoksen alle odottamaan pahimman myräkän väistymistä. Kuvaa  siitä miten, rosoisten romanttista Nanjingissa oli.

Kuormapyöräkauppiaan nurkka syyssateiden iskettyä; olimme juuri siellä korjauttamassa jotain pikkuvikaa ja jäimme katoksen alle odottamaan pahimman myräkän väistymistä. Kuvaa siitä miten, rosoisten romanttista Nanjingissa oli.

Jokainen internetissä käynyt lienee nähnyt kuvia äärimmilleen lastatuista kiinalaisista kuormapyöristä, joten tavaroiden kuljetusta polkupyörällä rajoittavat käytännössä vain mielikuvitus ja itsesuojeluvaisto. Jos taas henkilöiden kuljetusta Nanjingin liikenteessä säädelläänkin, ainakaan sääntöjä ei noudateta – kysykää vaikka siltäkin isoäidiltä, jonka skootterin etukorissa istui tyynyllä tuettuna alle vuoden ikäinen ipana huimasta vauhdista nauttimassa keskellä kaupungin suurinta risteystä. Yhden hengen skootteri on myös ihan pätevä kulkuneuvo isän, äidin, lapsen ja isovanhempien kuljettamiseen.

Perinteinen kiinalainen kuormapyörä ei varmastikaan täyttäisi suomalaisia kriteerejä lasten kuljetusvaunuksi: ei istuimia, ei turvavöitä, ei mitään turvalaitteeksi katsottavaa. Mutta jykevyys tuo turvaa: tavattoman raskasta ja luonnollisesti vaihteetonta taisteluvaunua ei ollut fyysisesti mahdollista polkea hölkkäysvauhtia nopeampaa, eikä kansoitettujen pyöräkaistojen vilinässä leveällä kulkuneuvolla vikkelään pääsisikään. Robusti mammutti ei kaadukaan ilman erityistä vaivannäköä, joten suurin riski oli alkuasukkaiden niskojen nyrjähtäminen sekä näiden keskinäiset törmäilyt huomion kohdistuessa liikenteen sijaan meihin.

Kuormapyörä vs. status

Etusivun juttu: Ulkomaalaiset kuljettavat lapsia pyörällä Kiinassa!

Etusivun juttu: Ulkomaalaiset kuljettavat lapsia pyörällä Kiinassa!

Alkuasukkaiden huomiota piisasikin: tajusimme elämänvalintojemme erikoisuuden vasta siinä vaiheessa, kun maan kolmanneksi suurimman sanomalehden toimittaja stalkkasi päiväkotireittiämme ja pyysi meiltä haastattelua. Seuraavana päivänä siippa komeili lehden etusivun ykkösuutisena käsittämättömänä valkonaamana, joka kuljettaa lapsiaan joka päivä päiväkotiin köyhälistön työkalulla, vaikka hänellä olisi varaa autoon tai vähintään skootteriin.

Itse olimme ennen toimittajan tapaamista kuvitelleet ympärillä liikkujien tuijottavan meitä vain siksi, että pyörän kyydissä istuu kaksi pientä, blondia kiharapäätä – ulkomaalaiset ovat Nanjingissa edelleen harvinaisuus, ja etenkään vaaleita lapsia ei suurin osa ollut luultavasti koskaan ennen nähnyt. Emme olleet kuitenkaan tajunneet liikennevälineemme olevan yhtä iso ihme.

Toki henkilöauton palvonta oli Kiinassa selvästi havaittavissa: hyvin nuhjuisten näköisten kerrostalojen pihat olivat täynnä uusia, kiiltäviä eurooppalaisia autoja, eikä mikään historiallinen nähtävyys tai vanhankaupungin kapea kuja ollut niin varjeltu, etteikö siellä voisi ajaa ja pysäköidä henkilöautoa.

Kuitenkin meidänkin päiväkotiimme lapsia tuotiin naapurustosta jalan ja tavallisilla polkupyörillä lastenistuimessa, ja katujen varret olivat täynnä polkupyöräkorjaamoja. Ja vaikka skootterit, useimmiten sentään sähköllä toimivat, olivat jo selvästi polkupyöriä yleisempi kulkuneuvo, kuuluivat fillaritkin yhä katukuvaan. Koulimaton sosiaalinen silmämme ei vain ollut aiemmin tajunnut kulkumuotojen kertomaa tarinaa luokka- ja varallisuustaustasta: monen maailmankuva järisi, kun yläluokkalaiseksi koettu länsimaalainen käyttäytyi kuin kiinalainen työväenluokka samalla kuin työväki itse yritti pyristellä kohti nelipyöräistä keskiluokkaisuutta.

Auton palvonta on kuitenkin Kiinassakin alkanut herättää vastareaktioita. Shanghain kaltaisissa länsimaisemmissa kaupungeissa tyylikäs hipsteripyöräkin voi jo kertoa korkeasta statuksesta; toisaalta koko statusajatteluakin osataan ravistella, jos meidän saamastamme huomiosta mitään saattoi päätellä. Moni erityisesti vihreämmin ajatteleva kiinalainen näemmä nosti meidät esimerkeiksi uudenlaisesta kestävämmästä ja eettisemmästä ideologiasta, jossa raha ei merkitse yhtä paljon kuin luonto, ja jossa lapsista halutaan kasvattaa reippaita ja avarakatseisia.

Ihan kauniita leimojahan ne olivat, mutta oikeasti me vain halusimme päästä mahdollisimman kätevästi paikasta A paikkaan B.

, , , ,

4 Responses to Kiinassa perheen kanssa pyöräilevä ulkomaalainen on etusivun uutinen

  1. Profile photo of Tilley
    Tilley 11.6.2014 at 06:30 #

    Vau, mahtava juttu! Mielenkiintoni heräsi kuullessani tästä keissistä ensimmäistä kertaa ja nythän saatiinkin kattava artikkeli tavarafillariin. Hieno homma!

    Kyllä sitä muuten Suomessakin vielä tällaista luokka-ajattelua kulkutapojen mukaan esiintyy, etenkin ruuhka-suomen ulkopuolella. Maaseudullahan polkupyörällä ajavat vain juopot ja todella köyhät, mutta maakuntakaupungeissakin pyörän käyttö arkiliikkumiseen on vielä jonkinlainen hassu kuriositeetti. Kuopiossakin ollaan vielä kaukana siitä, että laadittaisiin pyöräilyn edistämisen strategioita, vaikka juuri pienempien kaupunkien kompakti koko jopa olisi suuri etu.

    • Profile photo of Jeremias
      Jeremias 11.6.2014 at 12:37 #

      Porvoossa on juuri niin, että 3 km säteellä asuu iso joukko porukkaa ja autolla tehtävä matka saattaa olla pahimmillaan yhtä lyhyt kuin kävely matka Forumin parkkihallista Kampin keskuksen kauppaan.

      joukkoliikennekin meni markkinaehtoiseksi o.O . Hyvä heitto vannoutuneelle autoilijalle joka katsoo fillarilla kulkevaa alaspäin: ”Tällä pääsee muuten kaupan oven viereen parkkiin ja lapsetkin voi kuljettaa puistoon asti. Niin ja ei muuten tule edes hiki kun sähkö jeesaa.” Luokka ajattelua siis tässäkin kaupungissa missä

      • Profile photo of Teppo
        Teppo 11.6.2014 at 13:06 #

        Sama Lappeenrannassa ja Kouvolassa. Niissä ei oikein ymmärretty, miksi mennä kolmen kilometrin päähän keskustaan pyörällä, jos kerran autollakin pääsee.

        Ja muistan itse syyllistyneeni samaan 1990-luvulla. Itse tietenkin yläasteikäisenä kulki fillarilla, mutta muistan, miten käsittämätön oli se kaverin äiti, joka käveli tai pyöräili duuniin sieltä perämetsästä. Matkaa oli varmaan 7km. Mulla on nyt 8 kilometrin työmatka, eikä tulisi mieleenkään lähteä autolla (okei, vähän ehkä eri asia etsiä ja maksaa parkkipaikkaa Helsingin keskustasta, mutta silti.)

  2. Profile photo of Pehkoset
    Pehkoset 15.6.2014 at 20:16 #

    Jep. Samaa mieltä teidän kanssanne.
    JYPSillä oli syksyllä kamppanja ”naurettava matka” palkintona oli lastipyöriä. Herätteli meitäkin nopeuttamaan auton myyntiä, llimme jo rakastuneet Bullittiin, mutta sellaisia kamppanjoita lisää!

Vastaa

Siirry työkalupalkkiin
Read more:
Meidän kalkaduuna talvella
Käyttäjän kokemuksia: Sähköavusteinen kuormapyörä talvella

Kun fillarin etupyörässäkin on vetoa, laatikkopyörä kulkee lumipuurossa kuin nelivetomaasturi.

Close